Palvelumme

 

KARVANPOISTOKÄSITTELYT Hairaway-lämminvaha

 

Vahadepilaation eli -karvanpoiston etuna verrattuna moniin karvanpoistomenetelmiin (mm. kemialliset aineet), on se että karva saadaan poistettua ihon pinnan alapuolelta. Säännöllisen vahadepilaation tuloksena karvan laatu muuttuu pehmeämmäksi ja hennommaksi.

Vahadepilaatiossa käytetään Hairaway -lämminvahaa. Se on tunnetusti toimiva ja tehokas vaha kaikille depiloitaville alueille. Vaha lämmittää ihoa, jolloin huokoset avautuvat. Hairaway -vahat sisältävät kiinalaista männyn pihkaa ja hieman mehiläisvahaa. Männyn pihka tarttuu erinomaisesti karvoihin ja poistaa itsepäiset ja vaikeastikin lähtevät karvat tehokkaasti.

Ihokarvoja voidaan poistaa mm. kasvoista, kainaloista, sääristä, reisistä ja bikinilinjasta. Kainaloiden ja bikinilinjojen karvojen mitta tulee olla noin 1 cm. Mikäli ne ovat pidemmät, leikataan ne sentin mittaiseksi ennen käsittelyä. Muilta alueilta voidaan poistaa noin 3 mm:n pituiset karvat. Mikäli ennen depilaatiota on käytetty höylää, tulee karvojen olla noin 5 mm:n pituiset.

Depiloitavan alueen ihon tulee olla terve. Tietyt lääkitykset saattavat ohentaa ihoa (mm. kortisoni). Lääkityksen ja raskauden aikana ei suositella vahakäsittelyä. Solariumia ja auringonottoa tulisi välttää noin viikon verran käsittelystä. Saunomista ja liikuntaa tulisi välttää samana päivänä, koska lämmön johdosta hiki mikrobeineen tunkeutuu avonaisiin huokosiin ja saattaa aiheuttaa ihon ärsyyntymisen.

Vahadepilaation uusintatarve vaihtelee yksilöllisestä karvankasvuvaiheesta ja poistohetken karvankasvunopeudesta riippuen noin 4-6 viikkoa.

 

 

RAKENNEKYNNET Creative Nail Design (CND)

 

Rakennekynnet koostuvat polymeeriyhdisteistä, jotka muistuttavat hampaiden muovipaikkoja kemialliselta rakenteeltaan. Rakennekynsillä ja hammaslääketieteellä onkin paljon yhteistä, esimerkiksi Creative Nail Design:n perustaja Stuart Nordström oli hammaslääkäri. Kun ensimmäiset polymeereistä valmistetut rakennekynnet 70-luvulla tulivat markkinoille, ne muistuttivatkin todella paljon silloisia muovihammaspaikkoja. Tämän jälkeen kummatkin alat ovat kehittyneet omaan suuntaansa ja varsinkin rakennekynnet ovat kehittyneet huimaa tahtia.

Rakennekynsiä tehdään pääasiassa kahdella eri menetelmällä, jotka ovat akryyli- ja geeli-tekniikka. Tekniikoiden erona on että materiaalit ovat eri olomuodoissa. Akryyli-tekniikassa on kaksi materiaalia, jotka sekoitetaan eli neste ja pulveri. Geelissä on vain yksi materiaali, joka on geelimuodossa.

Myös eri tekniikoiden kovettumistavoissa on eroja. Akryyli-tekniikkassa materiaali on ilmakovetteinen. Suurin osa kovettumisesta tapahtuu 3 ensimmäisen minuutin aikana, mutta jatkuu vielä seuraavat 24-48 tuntia. Geeli-tekniikassa materiaali on UV-valokovetteinen. Valmistajasta riippuen geeli kovettuu 1-6 minuutissa, jonka jälkeen kovettumista ei enää tapahdu.

Akryyli on kuivuneena hieman kovempaa kuin geeli, muttei kuitenkaan suoranaisesti vaikuta kynnen pysyvyyteen. Ihmisten kynsilaadut ovat erilaisia, joten toisen kynnellä pysyy paremmin akryyli, toisen kynnelle geeli on parempi vaihtoehto. Yksi suuri vaikuttava tekijä on oman kynnen kosteuspitoisuus. Luonnonkynnen, jolle rakennekynsi tehdään, tulee olla terve. Rakennekynnet ovat 66 kertaa omia kynsiä vahvemmat.

Jos kynnet ovat pituudeltaan jo sopivat, mutta lohkeavat, liuskottuvat tms. on mahdollista tehdä myös geeli- tai akryylivahvistus luonnonkynnen suojaksi. Valmistus on muuten sama kuin rakennekynsillä, mutta tippejä tai muotteja ei käytetä pituutta lisäämään. Samalla tavalla tapahtuu myös varpaankynsien päällystäminen geelillä tai akryylillä. Ranskalainen manikyyri on siisti ja suosittu vaihtoehto. Luonnollinen, enemmän omaa kynttä lähentelevä lopputulos saavutetaan levittämällä pelkästään kirkasta tai vaaleanpunaista massaa koko kynnelle.

Rakennekynsissä pituus on tärkeä ja yksilöllinen asia. Jos kynnet kasvavat liian pitkiksi, niitä tulee viilata lyhyemmiksi, sillä muuten ne alkavat irtoilla saadessaan kolhuja. Rakennekynttä ei leikata. Kynsilakanpoistoaine tulee olla asetoniton, mielellään myös öljytön. Rakennekynnet eivät suoranaisesti vahingoita luonnonkynttä. Kynsi hikoilee, ja kun rakennekynsi on luonnonkynnen päällä, jää kosteutta joka tapauksessa kynteen. Kun rakennekynsi poistetaan luonnonkynsi on pehmeämpi kuin normaalisti, mutta se palautuu entiselleen. Jos kynsi irtoaa tai revitään irti, vie se mukanaan useimmiten myös luonnonkynttä. Siksi on suositeltavaa poistattaa rakennekynnet kynsiteknikolla.

Kynsienpureskelijat löytävät rakennekynsistä usein avun, sillä sekä akryyli että geeli ovat erittäin kovaa materiaalia. Tämän lisäksi kynsien sekä sormien ulkomuoto muuttuu huomattavasti parempaan suuntaan, jolloin kynsiä ei edes tee mieli pureskella. Kynsinauhojen nyppiminen loppuu myös rakennekynsien myötä, sillä niillä ei pysty repimään kynsinauhoja.

KÄDET OVAT KÄYNTIKORTTIMME!


RIPSIEN PIDENNYS Perfect Silk Lashes

 

Perfect Silk Lashes - menetelmällä ripsienpidennyskuitu istutetaan erityisellä liimalla yksitellen omaan ripseen. Ripsien kestovärjäystä suositellaan muutama vuorokausi ennen ripsien pidennyskäsittelyä.

Normaalisti jokaisella luonnollisella ripsellä on oma kasvukäyrä, joka kestää 60 - 90 päivää, jonka jälkeen ripsi tippuu, pitää tauon ja kierto alkaa uudelleen. Pidennykset tippuvat kasvun loputtua luonnollisen ripsen mukana pois. Jos haluat lopputuloksesta erittäin tuuheat, kiinnitetään kuitu jokaiseen ripseen. Tällöin täytyy ottaa huomioon, että omia ripsiäsi tippuu päivittäin, jolloin kyseisessä ripsessä oleva pidennys tippuu ripsen mukana.

Näitä ohjeita noudattamalla saat uudet Perfect Silk Lashes pidennyksesi pysymään kauniina pidempään. Ammattilaisen tekemänä pidennyksesi voivat kestää jopa 2 kuukautta tai pidempään, riippuen luonnollisten ripsiesi kasvukäyrästä sekä siitä, miten hyvin hoidat ripsiäsi. Muista, että pidennykset tippuvat luonnollisen ripsen kasvukäyrän mukaan ja jos haluat, että ripset pysyvät koko ajan tuuheina, vaativat ne huoltoa 2 - 4 viikon välein.


Vältä ensimmäisen 24h aikana:
- kastelua, suihkua ja silmien pesua, jotta liimaus kuivuu kunnolla
- rusketusta
- voiteiden levitystä silmänympärysiholle
- ripsien koskettelua
- ripsiväriä ja silmämeikkiä
- hikiliikuntaa
- piilolasinesteitä
- vatsallaan nukkumista, jotta ripset eivät kääntyisi kuivuessaan väärään asentoon (ripset saa hyvin suoristettua kierreharjalla)

Vältä ensimmäisen 48 h aikana:
- saunaa, kuumaa höyryä, uintia
- solariumia
Nämä voivat heikentää liimausta.

Vältä metallisia/muovisia ripsentaivuttimia, koska ne voivat rikkoa sekä luonnollisen ripsikarvan että ripsikuidun. Jos haluat taivuttaa ripsiä, käytä lämmitettävää ripsientaivuttajaa ja sitäkin vain ripsien päihin, ei tyveen, koska se voi heikentää liimausta.

Vältä öljypohjaisia tuotteita sekä öljymäisiä silmämeikinpoistoaineita. Sen sijaan käytä vesipohjaista tai geelimäistä silmämeikinpoistoainetta. Poista silmämeikki silmämeikinpoistoaineeseen kostutetulla pumpulipuikolla. Älä käytä vanutyynyä!
 
Yleisimmät syyt ripsien lähtöön ennen sen luonnollista kiertokulkua:
- ripsien turha koskettelu
- öljymäinen kosmetiikka
- paksu kerros ripsiväriä, joka aiheuttaa turhaa hankausta
- kuumuus kuten sauna, lämmin/kuuma höyry ja solarium

Ennen kaikkea: OLE HELLÄ!
Älä nypi tai vedä ripsiä!

 

RIPSIPERMANENTTI Beauty Sense

 

Ripsipermanentilla saadaan kauniisti ylöspäin kaartuvat ripset, mikä tekee ripsentaivuttajien käytön tarpeettomaksi. Ripsien taivuttaminen kemiallisesti on myös huomattavasti turvallisempaa ja hellävaraisempaa kuin mekaanisten ripsentaivuttajien pitkäaikainen käyttö ja helpottaa aamuja huomattavasti.

Ripsipermanentti on näyttävimmillään noin kuukauden ajan käsittelystä, mutta ripsissä on useimmiten kaarevuutta vielä parin-kolmenkin kuukauden jälkeen. Ripsipermanentti kasvaa ripsistä ulos ripsien uusiutuessa ja uudet ripset tulevat suorina ja hyväkuntoisina jälleen takaisin. Seuraavaa ripsipermanenttia suositellaan vasta kun edellinen permanentti on kokonaan poistunut ripsistä.

Ylöspäin kaartuvat ripset kohottavat ja kirkastavat katsetta. Ripset näyttävät tuuheammilta sekä pidemmiltä, kun ne kaartuvat ylöspäin. Käsittely saa myös erityisen jäykät ja suorat ripsetkin kaartumaan kauniisti ja sopii mainiosti sekä lyhyille että pitkille ripsille. Käsittelyn jälkeen ripsiväri levittyy helpommin eivätkä ripset tartu esim. silmälaseihin.

Permanentin viimeistelee ripsien kestovärjäys, joka sisältyy ripsipermanentin hintaan. Ripsipermanentin yhteydessä voidaan haluttaessa myös muotoilla sekä värjätä kulmakarvat. Oikeanlainen kulmakarvojen muoto luo ikään kuin kehykset silmille ja saa yhdessä ripsipermanentin kanssa aikaan "kohotuksen" koko silmänseudulle edullisesti ja ilman kirurgisia toimenpiteitä.

 

SUIHKURUSKETUS Solglo

 

 Suihkurusketus Solglo on täydellinen, ammattikäyttöön tarkoitettu suihkurusketus-systeemi. Valikoima kattaa kaikki suihkurusketuksen vaatimukset; alustamisesta, ravitsemisesta ja ihon hyvinvoinnista täydellisen rusketuksen hoitoon. Solglo ylpeänä pysyy yhtenä johtavista merkeistä suihkurusketus-alalla ja palkittiinkin vuonna 2008 vuoden rusketustuotteeksi Lontoon Professional Beauty Awards:issa!

Solglo:n tuotteet ovat täynnä ravitsevia ja luonnollisia ainesosia, jotka antavat pitkäkestoisen rusketuksen, joka mukautuu jokaisen ihmisen ihonväriin, taaten täten luonnollisen näköisen rusketuksen. Lisätyt kookosvoi ja E-vitamiini pitävät ihosi upean näköisenä ja kosteutettuna koko päivän ja Aloe Vera hoitaa ja rauhoittaa ihoa rusketuksen aikana ja sen jälkeen. Solglo-rusketustuotteet sisältävät myös saksanpähkinäkuori-uutetta, joka toimii turvallisena ja toimivana kemikaalivapaana karttavärinä, joka helpottaa värin levitystä ja takaa asiakkaalle välittömän, kauniin rusketuksen.

Ei ole parempaa tapaa kohottaa itsetuntoa, kuin upea rusketus ja niin hehkeä iho, että tunnet hehkuvasi sisältäpäin. Solglo:n avulla pystyt saavuttamaan juuri tuon tunteen - sinun ei tarvitse enää altistaa ihoasi haitallisille säteille ottamalla aurinkoa tai makaamalla solariumissa. Saavuta tämä luonnollisen näköinen rusketus ja terve hehku, ilman terveysriskejä.

• Rusketus kestää 5-7 päivää

• Rusketukseen menee aikaa noin 10 minuuttia

• Ei sotke

• Rusketus näkyy heti, mutta kehittyy vielä 6-10 tuntia

• Solglo kotituotteilla on mahdollisuus saavuttaa paras mahdollinen lopputulos

Solglo:ta on saatavilla kahdessa eri vahvuudessa: Sun kissed (8% DHA) pehmeään ja kevyeen rusketukseen ja Sun Drenched (12% DHA) syvään, rikkaaseen rusketukseen. Solglo sopii sekä vartalolle, että kasvoille. 

 Solglo Shimmer -tuotteet ovat täydellisiä häihin, juhliin, erityisiin tilaisuuksiin ja mihin tahansa tilaisuuteen, jossa haluat tuntea olosi erityiseksi.  Tämä ainutlaatuinen sekoitus Aloe Veraa ja valoa heijastavia ainesosia vähentävät selluliitin näkyvyyttä ja antavat iholle ihanan hehkun ja sävytetyn ja virheettömän ulkonäön. Aine ei ole tahmeaa tai rasvaista ja se saa ihon tuntumaan pehmeältä ja kosteutetulta.  Niin nopeaa ja helppoa!

Solglo Shimmer tuotteita voidaan käyttää pelkästään yksin antamaan iholle välitöntä hehkua tai päivä Solglo-suihkurusketuksen jälkeen. Shimmer-väri peseytyy kuitenkin pois. DHA:n tuoksu rusketuksen kehittymisen aikana on pientä, mutta se vaihtelee jokaisen yksilön aineenvaihdunnan ja PH-arvon mukaan.

 

 Ennen rusketusta

• Kuori ihosi kokonaan - Suosittelemme käytettäväksi Solglo:n Pre-Tan Body Scrub:ia. Kiinnitä erityisesti huomiota kuiviin alueisiin, kuten nilkkoihin, polviin ja kyynärpäihin, joihin kuolleita ihosoluja usein kerääntyy.

• Käytä kevyttä kosteusvoidetta - Suosittelemme käytettäväksi Solglo:n Pre-Tan Moisturising Enhancer:ia, joka kosteuttaa ihon kevyesti, mutta ei sisällä öljyjä, eikä estä rusketusaineiden imeytymistä.

• Vahaa/höylää ihokarvat halutessasi ainakin 24 tuntia ennen käsittelyä antaaksesi ihohuokosille aikaa rauhoittua ja sulkeutua, välttääksesi täten väriaineiden kerääntymisen ihohuokosiin.

 

 Rusketuksen jälkeen

• Käytä käsittelyn jälkeen tummia, väljiä vaatteita. Jos käytät kireitä/tiukkoja vaatteita ne voivat hieroutua ihoasi vasten ja täten vaikuttaa lopulliseen rusketustulokseen.

• Älä peseydy ainakaan kuuteen tuntiin, jotta rusketus ehtisi kehittyä täysin, suosittelemme odottamaan 10 tuntia.

• Suihkun/kylpemisen jälkeen, kuivaa iho taputtamalla pyyhkeellä, älä pyyhi.

• Levitä kosteusvoidetta aamuin ja illoin pitääksesi rusketuksesi ja ihosi kauniissa kunnossa.

• Suosittelemme käytettäväksi Solglo Professional Vitamin Enriched Tan Extenderia, joka korostaa jo valmiiksi kaunista rusketustasi.

 

 Suosittelemme ihotestin tekemistä 24 tuntia ennen käsittelyä. Näin varmistat, että ihosi ei ole herkkä Solglo tuotteille.